Tervetuloa sirkukseen

Sirkus Olivian Pää tarjoilee sellaisen kaaoksen että kokeineinkin kotipsykologi pakenee kauhuissaan.

Typerä pieni asia, Karhu reagoi väärin johonkin mitä sanoin, keskeytti ja minä loukkaantuneena sanoin ehkä väärin, vaikken ole ihan varma olisinko voinut muutoin sanoa. Se onkin yksi ongelma; Minä en voi kritisoida Karhua. Siitä tulee lähes poikkeuksetta kinaa, ja riitaa. Ja se ei ole asia joka ratkeaa kotikurilla, vaan se on ongelma jonka molemmat, Karhukin ajoittain, tiedostaa.
No, tilanne oli inhottava, ratkaisematon niin sanotusti. Karhu ei selkeästi tiedä milloin on oikea aika rauhoittaa minut vaikka tukistamalla, ja antamalla muistutuksen asetelmasta, ja vielä isompi ongelma on se, etten tiedä minäkään!

Voinko sanoa nyt, että annan vallan Karhulle? En. Missä mättää? En tiedä. Haluan kyllä, siitä ei ole kyse.

Kun ajatukset hyppii paikasta toiseen ja ahdistaa niin turvaudun ranskalaisiin viivoihin, ah nuo pelastavat pikku järjestyksenpitäjät!

- Luottamus. Meillä on ollut ongelmia tuon mainitun kritisoinnin kanssa, eli meillä on ongelmia kommunikoinnissa. Minä olen epävarma.
- Tyytymättömyys. Minä, taas, olen tyytymätön. Asetelma ei ole valmis ennenkuin Karhu kantaa vastuunsa, myös niissä pienissä arjen asioissa. Minua kaivelee yllättävän paljon sellaiset naurettavat jutut, kuin että minun täytyy muistutella, pyytää ja kysellä, että monet asiat tulee tehtyä. Ei se oikein sovi tähän juttuun.
- Karhu on epävarma. Näin luulisin. Kokematon, kiltti Karhu on laitettu täysin uuteen tilanteeseen, ja minä odotan että se pyyhkäisisi minulta jalat alta masterin taidoillaan. Epärealistista? Toki. Kiukuttelenko siitä? Toki.
- Epämääräisyys. Minusta tuntuu vähän väliä siltä ettei Karhu ole lainkaan niin innnoissaan kuin minä, näistä uusista asioista. Karhu on töissä, eikä ehdi kahlata läpi nettiä saadakseen ajatuksia ja näkökulmaa siihen miten voi toimia, tai miten hän haluaisi toimia. Niimpä tilanteet, niin arki- kuin seksitilanteet ovat hyvin epämääräisiä, ehkä epävarmoja.

Näyttää pahasti siltä että minä olen se joka tässä ahdistuu ja kiukuttelee. Olen malttamaton, kyltymätön ja aivan sekaisin siitä mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Pitäisi puhua. Hitto puhua, puhua ja puhua lisää. Mutta miksi ne asiat tökkii niin pahasti? Meidän on tarkoitus sopia yhdessä siitä mitkä on säännöt, ja miten niitä pidetään yllä, mutta minusta tuntuu mahdottomalta puhua siitä. Ikäänkuin minä sanelisin taas miten kaikki tehdään, ja sitten Karhu toteuttaa sitä mun pientä piirileikkiä...
Tiedän että Karhu tuntee painostavana, kun esitän asian niin että hänen pitäisi itse olla aktiivisempi kodin, ja tiedon hakemisen suhteen. Mutta jos olemme täysin eri paikoissa, ja vaiheissa parisuhteessa, niin ei tästä niinkään mitään tule.